Kuka tietää, kun kukaan ei tiedä?

Eilen oli vähän huono päivä. Alek oli herännyt, kun saavuin osastolle aamulla ja silloin oli pieni todella itkuinen ja huonovointinen. Tottakai, kun mitään ei ollut syönyt.
Kutsuttiin hoitajaa mittaamaan kuumetta ja verensokereita. Hoitaja saapui, mutta sanoi kutsuvansa Alekin oman hoitajan paikalle. Me odotettiin ja Alek itkien vaihtoi asennosta toiseen sylissä ollessaan, vatsa oli varmasti niin kipeä, että paikallaan oli vaikea olla. Hän oli väsyneen oloinen, vaikka oli just herännyt. Vieläkään ei ketään kuulunut. Meinasin jo kutsua hoitajaa uudestaan, mutta luotin ja uskoin siihen, että kyllä hän tulee kun on kutsuttu jo kerran. No ei tullut, vaan jouduttiin 1,5h odotella itkuisen ja kivuista kärsivän lapsen kanssa, kunnes kutsuttiin uudestaan hoitajaa. Sitten tuli taas joku toinen hoitaja, joka lähti hakemaan särkylääkettä. No tää hoitaja ei koskaan tullut sitä särkylääkettä tuomaan. Odotettiin n. vartti, kunnes vihdoin se oma hoitaja saapui. Tuli tunne, että meidät on täysin unohdettu. Ihan kun Alek ei olisi muka tarpeeksi kipeä saadakseen hoitoa! Lääkäriäkin saatiin odottaa hyvä tovi ja oikeesti ihan turhaan. Hän tuli huoneeseen, katsoi poikaa ja totesi, että niin, kyllähän hän on nyt aivan eri poika, kun silloin päivystyksessä. Siis voinniltaan. Ai että ihanko totta! Tätähän me ei olla huomattu, että poika on kipeä. Lääkäri myös totesi, ettei vieläkään oikein tiedä, mikä aiheuttaa nämä oireet, mutta jatkavat edelleen tutkimista.. Huoh!
Nyt lääkäri olikin taas sitä mieltä, että otetaan käyttöön maidoton korvike, vaikka juuri siitä luovuttiin. Tällä kertaa vaihtui merkki ja Alekille laitettiin nenämahaletku, kun viimeksi poika ei kelpuuttanut uutta korviketta ollenkaan..
Saatiin myös lähete vatsan ultraan ja siellä sitten käytiin, mutta mitään poikkeavaa ei löydetty.
Ultran jälkeen Alekille laitettiin ensimmäinen satsi korviketta letkuun. 100ml 4h välein on annostus, mutta se määrä laitettiin aluksi vain pienempinä määrinä kerrallaan ja pidettiin taukoa, ennen seuraavan satsin antamista. Tällä systeemillä saatiin maito pysymään vatsassa. Sitten vaihtui hoitaja ja homma lähti ihan lapasesta.. Toinen hoitaja halusi, että kokeillaan syöttää poikaa pullosta ja näin tehtiin. Alek joi pullosta täysin samalla tavalla kuin alkuperäistäkin korviketta, mikä tietysti oli tosi hyvä! Tää toinen hoitaja tosin ei oikein ymmärtänyt tätä syöttövälin tärkeyttä, sillä loppupeleissä hän tuputti Alekille ihan liian tiheään tahtiin maitoa, jolloin kävi, kuten pelättiin. Kaikki maito lensi kaaressa lattialle.
Ärsytys, turhautuminen ja epätoivo iski sillä samalla hetkellä ja kovaa päälle.

Miksi pitää tuputtaa liikaa maitoa lapselle, joka ei ole moneen päivään syönyt juuri mitään, kun vatsa ei sitä kestä?

Miksi me suostuttiin antamaan sitä maitoa, vaikka tiedettiin että näin just tulee käymään?

Jos ei oltaisi suostuttu viimeiseen maito annokseen, olisikohan oksennus tullut?

Näitä kysymyksiä pyöriteltiin mielessä eilen useaan kertaan illan aikana..

Milloinkohan joku osaisi kertoa ja diagnosoida, mikä meidän pojalla on? :/
Milloin tää kaikki loppuu ja saadaan meidän iloinen poika takaisin?

-Annina