perjantai 5. toukokuuta 2017

3kk


Toissapäivänä Alek täytti jo 3kk, meidän isopieni poika! Eilen meillä olikin kolme kuukautis neuvola. Alek on kasvat hyvin, vaikka painokäyrä notkahtikin alaspäin, mutta koska pituutta sitten taas on tullut hyvin niin se antaa "anteeks". Pojan strategiset mitat on nyt 5525g/60,6cm/42,2cm. Neuvola käynnillä saatiin tietysti myös kaksi piikkirokotetta ja toinen rota. Tälläkertaa rotarokotteen oireet alkoi jo n. 7h päästä sen saamisesta, aivan samanlailla kun viimeksikin: hirveä huuto ja paukuttelu. Kun saatiin Alek vähän syömään, nii saatiin annettua disflatylia joka auttoi viimeksikin. Jonkun ajan kuluttua paukut alkoi tulemaan helpommin ja pian tuli kakkakin! Itkut loppui taas siihen :) Annetaan vaan kahdeksan tippaa kerralla ja kerran seki auttaa niin hyvin, ei olla nähty tarvetta antaa enempää.
No myöhemmin illalla sitten alkoi taas itku ja tunsin kuinka Alek oli todella kuuma, mitattiin kuume ja sehän se oli noussut. Onneks panadol auttoi, mutta yö silti oli huonoin tähän mennessä ja jouduttiin yölläkin antaa panadolia. Nyt aamu on mennyt kuitenki tosi kivasti, toivottavasti kuumeilut oli siinä.
Neuvolassa meinattiin ehdottaa, että aloitettais vellit korvikkeen lisäksi, mutta koska Alekilla on ollut niin paljon vatsa ongelmia korvikkeiden takia, päädyttiin siihen, että ei ole järkevä ottaa korvikepohjaisia vellejä mukaan sekoittamaan pakkaa, kun nyt on löydetty vatsalle sopiva korvike. Sitten saatiinkin kehoitus alkaa maistattelemaan jo kiinteitä, kun se kuulema voisi auttaa pulautteluun. En oo oikein innoissani vielä aloittamassa niitä, kun korvike määrätkään ei oo noussut järjettömiksi (max 800ml päivässä). Katsotaan parin viikon päästä sitä kiinteiden maistattelua, kun kaikki rotarokote oireetkin on kokonaan ohi. Pulauttelukin on lähes kokonaan saatu pois, mutta maito kuitenkin nousee useasti päivän aikana.
Meillä on nyt käytössä Nutrilon Omneo, toistaiseksi Alekin vatsa sietää sitä. Ainoa asia joka mietityttää ton käytössä on aivan vettä olevat puklut, jotka haisee hirveelle. Ei niitä kauheasti tule (itseasiassa nyt eilisen ja tän päivän aikana ei oo tullut yhtäkään..) ja määrällisesti ne on hyvin pieniä, mutta ihmetyttää kuinka sakeuttajakaan ei siihen auta. Myös se mietityttää, että tossa on glukoosisiirappia, onko se kovin hyväksi noin pienelle? Kun eikös se oo pelkkää sokeria?

Ollaan ajateltu nyt käyttää Alek ihan vauvojen refluksiin perehtyneellä lääkärillä. Poikaa nimittäin vaivaa noiden maidon nousujen lisäksi yskä, jolle ei mitään muuta syytä löydy, kun se että johtuu refluksista. Toi yskä on ollut jo yli kuukauden ja ollaan käyty kahdesti ihan normi lastenlääkärillä sen (ja rohinan) takia, mutta ei oo flunssaa tai muutakaan. Meillä oli käytössä gaviscon, mutta mun mielestä se aiheutti vaan enemmän maidon nousua, joten lopetettiin sen antaminen.

Alek kehittyy päivä päivältä hurjasti! Jo useita viikkoja Alek on kääntynyt vatsaltaan takaisin selälleen, mutta ei näytä merkkiäkään, että kääntyisi mahalleen. Jotenki uskon, ettei poitsulla ole edes kiire kääntyä mahalleen, kun ei silleen viihdy ollenkaan :D Nyt tällä viikolla vasta Alek on alkanut kannattelemaan päätään mahallaan ollessa, ennen hän vain katseli naama kiinni maassa, alkoi kiukkuamaan ja kääntyi takaisin selälleen. Meillä on naureskeltu jo useampi viikko, leluja viedään suuhun ja jokellellaan paljon. Niin ihana katsoa toisen kehitystä <3


- Sini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti