perjantai 16. maaliskuuta 2018

Muka kiire


Alek halusi pitää tärkeän rättinsä lähellä :D

Taas ollaan oltu muka niin kiireisiä, ettei olla keretty edes tänne päivittää kuulumisia.
4.päivä vihdoin päästiin viettämään Alekin synttäreitä kunnolla! Koska meillä on pieni asunto, kutsuttiin synttäreille vain lähimmät sukulaiset ja yksi meidän kaveri, joka on myös Alekin kummi. Näistäkin kertyi jo 14 vierasta, mutta yllättävän hyvin mahduttiin tänne 48 neliön koppiin :D Alek oli alussa hyvin hämmentynyt vieraiden määrästä, mutta johtui varmasti siitä, että päikkäreiden aikana tänne olikin ilmestynyt porukkaa. Oli kiva, kun kummankin perheet oli paikalla ja saatiin viettää aikaa porukalla! Alek sai paljon kivoja lahjoja ja niitä tosiaan tarvittiinkin jo, kun tuntui että ei tota poikaa enää kiinnostanut vanhat lelut ollenkaan, nyt onkin kovasti leikkiny lahjaksi saaduilla leluilla :)

























Viime viikon tiistaina meillä olikin sitten edessä sen keskuslaskimokaterin poisto. Mentiin kahdentoista aikoihin lastenklinikalle leikoon, jossa odoteltiin useampi tunti leikkaussaliin pääsyä. Onneksi siellä oli leluja joilla leikkiä, joten Alek pysyi hyvin tyytyväisenä, vaikka ei ollutkaan saanut syödä mitään aamu seitsemän jälkeen. Jouduttiin siis herättää Alek syömään puoli seitsemän aikaan aamulla ja sitten mentiin takaisin nukkumaan :D Vajaa tunti taisi mennä salissa aikaa katetrin poistossa ja siitä Alek siirtyi heräämöön joksikin aikaa, en yhtään tiedä kauan Alek oli siellä heräilemässä, kävin saliin menon jälkeen hakemassa kamat leikosta ja syömässä aamupalan, sitten siirryin odottelemaan heräämön ulkopuolelle ettei multa vaan jää huomaamatta, milloin Alek siirretään osastolle. Ihan kauhean kauaa en kerennyt siinä odotella, kun sieltä Alek jo kärrättiinkin. Mentiin seurantaan samalle osastolle, jossa oltiin koko lastenklinikalla olo aika ja päästiin illalla kahdeksan aikaan kotiin.
Katetrin poisto tarkoitti myös sitä, että Alek pääsi pitkästä aikaan kunnon kylpyyn! Voitte varmaan kuvitella, miten iloinen Alek oli, kun viime viikon perjantaina pääsi sinne ekan kerran sitten tammikuun puolvälin! Alek hytkyi innoissaan polvillaan, samalla taputtaen ammeen vieressä, kun täytin sitä :D Voi sitä iloa!

Ja tähän lopuksi vielä kerrottakoon ekan inssin lopputulos, yksi viiva testissä ja pian testin teon jälkeen jo menkat alkoikin. No, kohti toista inssiä, ei muu auta. Maanantaina on taas ultra ja ensi viikolla varmaan sitten inssikin.


- Sini

6 kommenttia:

  1. Teillä on ihan supersöpö poika! <3 Ihanaa, kun monet läheiset pääsi juhlimaan teidän miniä!

    Tsemppiä seuraavaan inssikierrokseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on! <3 Oli kyllä kiva, kun kaikki pääsivät paikalle juhlimaan meidän yksi vuotiasta :) Kiitos tsempeistä, toivotaan parasta! :)

      Poista
  2. Aivan lutunen ja ihana poika <3 pahoittelut kun ensimmäinen inssi ei tuonut plussaa mutta tsemppiä tähän toiseen inssiin ja toivotaan parasta tällä kertaa :)

    VastaaPoista
  3. Onpas Alek kasvanut ihan valtavasti! Tosi isonnäköinen poika jo. Ja niin suloinen! <3

    Harmi, ettei tullut ekasta yrityksestä plussaa. Tsemppiä toiselle kierrokselle! Täällä peukut pystyssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on jo niin iso poika kyllä <3 sairaalareissun aikana hiuksetkin kasvoi hirveesti ja pituutta tuli lisää.. tuntuu, että ihan hetkessä meidän vauvasta kasvoi taapero! :D Kiitos tsempeistä! :)

      Poista