tiistai 21. maaliskuuta 2017

Pieni poika nimen sai

Vihdoin salailu on loppunut ja pieni sai nimen. Muidenkin mielestä oli jo aikakin, kun porukatkin jo kärsimättöminä odotti pojan nimen kuulemista. No 11.päivä se odotus päättyi, kun meillä oli kastejuhla. Ei oikein vielä sillon osattu alkaa valmistautumaan lähtöön ajoissa, niinpä oltiin heti aikataulusta jäljessä :D
Meidän piti olla hakemassa kakkua puol 12, mutta päästiin silloin vasta lähtemään kotoa, kahdeltatoista meidän piti olla seurakuntatalolla laittamassa paikkoja valmiiksi, mutta sinne saavuttiin kakun haun jälkeen vasta varttia vaille yks. Sitten tulikin vähän hoppu laittaa paikat valmiiksi, kun vieraat saapui kahdelta. Onneksi apuna oli meidän kummankin äidit.
Ristiäiset meni kivasti, vieraita oli paikalla n. 40. Tarjolla oli voileipäkakkuja, karjalanpiirakoita, keksejä, kuivakakku, juustokakku ja kermakakku. Ei oltais mitenkään pärjätty ilman kummankin äitin apua. Anninan äiti teki juustokakut, kuivakakun, voileipäkakut ja osan kekseistä. Mun äiti osti kahvit, karjalanpiirakat ja keksit ja teki munavoin. Kermakakku tilattiin Prinsessa ja koko kakkuvaltakunnan Minnalta (Oli muuten todella hyvää kakkua!).
Annina teki töissä ite asetelman pöytään jossa oli tarjottavat ja jokaisessa pöydässä oli pienet lasipurkit joissa oli yksi kukka.

Kummeiksi poitsu sai Anninan veljen, mun siskon ja mun kaverin. Varmasti parhaimmat kummit meidän pienelle. Lahjoiksi tuli vaatteiden ja rahan lisäksi kuvassa näkyvät jutut :)


Kaikkia varmaan kiinnostaa, että mikä tuli pojan nimeksi? Kerrotaan nyt ensin miten päädyimme tähän nimeen :) Kun vasta haaveilimme lapsesta, selailtiin lasten nimiä ja törmättiin tähän nimeen, joka tuli etunimeksi. Kumpikin ihastui siihen samantien, se oli erilainen, kansainvälinen ja silti sopii todella hyvin suomalaiseen suuhun. Ajateltiin, että sitä ei tarvitse selitellä miten kirjoitetaan, koska meidän mielestä se kirjotetaan samanlailla, kun sanotaankin. Nyt kuitenki ollaan saatu monesti vastata kysymykseen "kirjoitetaanko se c:llä?" :D Toinen nimi olikin sitten hankalampi ja se muuttui raskausaikanakin pariin otteeseen. Annina löysi sen jostain keskustelu foorumilta ja kun Annina sitä ehdotti mulle, en yhtään tykännyt siitä. Se ei mun mielestä kuulostanut nimeltä, vaan siltä kun siitä puuttuisi kirjaimia. Jonkun aikaa pyörittelin sitä päässäni ja lopulta aloin tykkäämään siitä tosi paljon ja nyt en voisi parempaa nimeä kuvitellakaan :) Nimi on täydellinen meidän Pikku A:lle <3



Pojan nimeksi tuli siis:



- Sini

8 kommenttia:

  1. Alekilla on hieno nimi! Ihanat tarjoilut juhlassa myös, kyllä vieraiden on kelvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarjoilut oli kyllä just sellaiset, kun haluttiinkin ja koko päivä muutenkin oli oikein onnistunut :)

      Poista
  2. Kuulostaa mukavalta päivältä, vaikka hoppuakin piisasi. On siinä paljon hommaa. Ja niin nopeasti juhla ohi. Onnea pojalle ihanasta nimestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Vaikka meille ei leipomisia jäänyt, niin hommaa ja huolehdittavaa oli silti ihan riittävästi :D Kiitos! :)

      Poista
  3. Onko teillä venäläisiä sukujuuria? :) :) Tiedän pari venäläistä Alekia.

    VastaaPoista