maanantai 7. toukokuuta 2018

Kontrollikäynti lastenklinikalla


Tänään käytiin taas kontrollikäynnillä Alekia hoitaneen gastroenterologin vastaanotolla. Ennen lääkäriä käytiin terveydenhoitajan luona punnituksessa. Kuten arvata saattoi, saatiin vähän sanomista Alekin vähäisestä painonnoususta.. Viime käynnistä on aikaa reilu kuukausi ja painoa oli tullut lisää vaan vähän päälle sata grammaa ja pituutta sentti. Hassuahan tässä on tosiaan se, että Alek kuitenkin syö ihan mielettömiä määriä ruokaa ja hyvällä ruokahalulla, silti painoa ei vaan kerry. Toki Alek on kokoajan liikkeessä, joten jo se kuluttaa pojasta energiaa hirveesti ja voisi selittää hitaan painonnousun. Gastroenterologin ja ravitsemusterapeutin kanssa juteltiin tästä ruokavaliosta ja kerrottiin, miten kauran mukaan ottaminen ruokavalioon aiheutti Alekille vaan itkuisuutta ja ilmavaivoja, sekä kakan koostumuksen muuttumisen löysemmäksi..
Tän takia ei uskallettu sitä sitten antaa pojalle ollenkaan, ettei vaan taas mene pahemmaksi. Lääkärin mukaan nää meidän kuvailemat oireet on kuitenkin ihan normaalin kuuloisia ja kuuluvat asiaan, kun viljoja yhtäkkiä tuleekin elimistöön ja suoliston bakteerikanta muuttu. Hän kehotti meitä vaan jatkamaan kauran käyttöä pikkuhiljaa ja antamaan pieniä määriä kerrallaan. Tästä eteenpäin ei Alekilla enää ole mitään vältettäviä ruoka-aineita, vaan saadaan ottaa käyttöön taas viljat, maitotuotteet ja kananmuna. Tietenkään kaikkea ei voi heti aloittaa, vaan ainesosa kerrallaan ja pienissä määrissä nämäkin, jotta elimistö tottuu niihin ja nähdään, jos jokin ruoka-aine sattuisi aiheuttamaan allergiaa tai muuta oiretta. Kyllähän se helpottaa, kun ei mitään erityisruokavaliota enää ole, mutta se myös pelottaa paljon. Mitä jos vaikka maito tai viljat aiheuttaisikin taas ripulin ja koko tauti tai mikä ikinä se olikaan, uusiutuisi taas.. Just kun kaikki olis hyvin, kaikki alkaisikin alusta. Tätä me pelätään ihan todella paljon just nyt, vaikka voi myös olla (toivottavasti!), että mitään ei tapahdu kuitenkaan.
Joka tapauksessa kesäkuun puoleen väliin mennessä pitäisi olla poikaa totutettu jo normaaliin, monipuoliseen ruokavalioon, koska silloin ravitsemusterapeutti aikoi meille soittaa ja kysyä kuulumisia tän asian suhteen..
Hyvin selväksi myös tuli, että mitään diagnoosia me ei tälle koko tapahtumalle saada (ellei nyt joku ruoka-aine sitä selvästi näiden kokeilujen aikana taas aiheuta) Kuulema vastaavia potilaita tulee 1-2 vuodessa ja suurin osa potilaista on tän tapahtuman jälkeen sietänyt ihan normaalia ruokavaliota ilman ongelmia.
Näillä näkymin elokuussa on taas tähystys, jossa tarkastetaan suoliston kunto, kun ruokavalio on palautunut normaaliksi. Alek oli niin reipas koko reissun ajan, onhan se kiva välillä päästä leikkimään muilla leluilla, kun vaan omilla :D






















- Annina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti