perjantai 29. syyskuuta 2017

Uusia ulottuvuuksia

Paljon uusia asioita on meillä opittu, sitten viimeisimmän postauksen. Viimeksi jo mainitsin, kuinka Alek on pikkuhiljaa alkanut ryömimään.. No nyt meillä ryömitään ihan todenteolla ja ihan koko ajan ollaan liikkeessä :D Erityisesti koirien ruokakupit ja vesikuppi kiinnostaa, minkä vuoksi vesikuppi jouduttiinkin siirtämään kokonaan keittiöstä pois. Myös kengät, laukut ja pyykkiteline on tosi mielenkiintoisia! Nykyään meillä treenataan päivittäin myös konttausasentoa, muttei kuitenkaan vielä kontata. Edelleenkään istuminen ei tapahdu oma-aloitteisesti tai ilman tukea, mutta kyllä senkin vielä ehtii!
Hampaita on jo näkyvillä kaksin kappalein alhaalla! Hampaiden tulo on selvästi vaivannut, kun känkkäränkkä on kyläillyt meillä normaalia useammin ja nukkuessakin Alek usein itkeskelee, joko unissaan tai sitten herää itkemään. Yöt kyllä siis edelleen nukkuu muuten tosi hyvin ja syömään herää maksimissaan kerran, jos sitäkään. Parina iltana annettu Alekille nukkumaan messessä Panadolia helpottamaan oloa.

Viime viikolla meillä oli 8kk ryhmäneuvola. Meitä piti siellä olla useampia, mutta moni olikin perunut tulonsa, joten meidän lisäksi siellä oli yksi äiti lapsensa kanssa. Keskusteltiin alkuun vauva-arjen sujumisesta ja jaettiin omia kokemuksia. Puhuttiin myös yleisesti ottaen vauvojen kehityksestä 8 kuukauden iässä ja myös ruokailujutuista. Sitten käytiin omalla terveydenhoitajalla vielä eikseen mitattavana. Alek on jo 70,5cm pitkä ja painoa on kertynyt 7380g! Kasvu menee tasaisesti omalla käyrällään, eikä syytä huoleen ole, vaikkei painoa ollutkaan tullut, kun vaan 380g (6kk neuvolasta).

Ollaan vähän oltu huolissaan, kun Alekin päässä oleva aukile on alkanut pienenemään, eikä ole enää ollenkaan mitenkään kunnolla tunnettavissa. Sini tän asian ottikin jo edellisessä neuvolassa puheeksi, muttei terveydenhoitaja osannut asiasta sanoa juuri mitään. Totesi sen vain tosiaan olevan aika pieni.. Alekilla on onneksi ens viikolla neuvolalääkäri, joten siellä meinataan ottaa asia taas esille!
Toivottavasti saataisiin jotain vastauksia, eikä syytä huoleen edes olisi!

Meidän rakas hymypoika, melkein 8kk <3

- Annina



4 kommenttia:

  1. Voi tuota hymypoikakuvaa. Tyyppi on niin suloinen, etten ehkä kestä! :D Ootte onnekkaita mammoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hän on! Onnekkaita me todellakin ollaan <3 :)

      Poista
  2. Se on ihan älytöntä, miten paljon vauvan elämä muuttuu, kun alkaa liikkumaan. Ja vanhempien myös, kun vahtimista on paljon enemmän.

    Toivottavasti lääkärikäynnin jälkeen kaikki on hyvin!

    VastaaPoista